...lauloi jo Suuri Sinisilma Frank Sinatra aikoinaan.

Isoa omenaa on nyt puraistu perati yhden paivan ajan. Keskuspuiston laitaa kavelty, aamiaista sen penkilla syoty, paikallista baseballia katsottu, outoja pronssinruskearintaisia rastaita ihmetelty... ja viimein loytyi 5. Avenuelta yksi internet-kahvilakin, jossa saatan tata tarinaa kirjoittaa.

Ilmeisesti kaikilla on omat Ipadit, joten tallaisia vanhanaikaisia nettikuppiloita alkaa olla jo harvemmassa.

Eilen maahan tullessa maahantulovirallisuudet olivat kylla supsikkaasti hoidettu. Meni nopeasti kuin liukuhihnalla, vaikka olin epaillyt etta varmasti tunti menee kaikkine passintarkastuksineen ja sormenjalkien ottamisineen. Eiko mita. Sitten vaan taksilla Harlemiin.

Rinkkaa purkaessani huomasin inhan yllatyksen: tullimiehet olivat ottaneet pois retkikeittimen polttimon. Oli liian vaarallinen tavara kuljetettavaksi ruumassa. Voihan kokko! Mitenkas sita nyt ruokaa laitetaan preerian kupeessa? Huomenna kaamea etsintaprojekti kauppoihin yhden polttimon takia.

Tilapainen kotini on nyt siis arlemissa, YMCA:n hostellissa. Huone on karu kuin selli, mutta sanky on hyva ja suihkussa riittaa painetta. Turvallisuusasiatkin siella tuntuvat olevan kunnossa. Piiiiitka miinus tulee siita, etta jokaisessa kerroksessa (missa huoneita on useita kymmenia) on perati yksi yhdistetty naisten vessa/suihkutila. Sinne sopii siis vain yksi henkilo kerrallaan.

Onneksi minun kerroksessani ei taida talla hetkella asua kuin yksi toinen nainen, mutta silti saatiin jo vessaan jono aikaiseksi.

Harlem on Harlem. Kun kolmen kilometrin matkalla ei tule ketaan toista valkoihoista vastaan, alkaa ymmartaa etta ei tassa enaa Nilsiassa olla.

Olen NYCissa viisi paivaa, jos on tarvis niin enemmankin. Sina aikana taytyy ostaa polkupyora ja suunnitella, millaista madonreikaa myoten Isosta Omenasta paasee pois paremmille pyorailymaille. Siina sita onkin ratnaamista.