Isoisani veli Juho lahti aikoinaan - 1800-1900-luvun vaihteessa - monen muun nuoren miehen tavoin Amerikkaan. Miksi - seikkailunhalusta vai valttaakseen Venajan armeijaa - sitapa on vaikea tietaa, mutta joka tapauksessa miehen tie vei lopulta Alaskaan, missa hanen viimeinen leposijansakin on, jossakin Juneaun alueella.

Sita ennen Juho kuitenkin eli ainakin jonkun aikaa Washingtonin osavaltiossa, pienessa kylassa nimelta Naselle. Jaa etta mistako se tiedetaan - no siita, etta Juho laittoi aikoinaan veljelleen Vesannolle Nasellesta postikortin. Kuvassa Juho poseeraa muiden nuorten miesten kanssa, ehka sahan edessa.

Kortissa sanottiin suurin piirtein, etta "Hei veli, enpa ole pitkaan aikaan kirjoittanut, mutta tassa on sen sijaan tama kortti. Parhain terveisin, veljesi John."

Etta siinapa ne tarkeimmat kuulumiset...

Joka tapauksessa, Naselle oli niin lahella pyorailyreittini virallista paatepistetta Astoriaa, etta pakkohan siella oli kayda. 15 mailia Astoriasta, ja siella nokotti pieni kyla. Kaksi kirkkoa, kauppoja, motellejakin jopa, ja koulu.

 

 

Marssin syomaan lounasta Shellin huoltoaseman kuppilaan, ja kavi niin kuin usein kay: nurkkapoydassa istunut herrasmies rupesi utelemaan, etta mista kaukaa se vieras oikein on. Mina, etta no Suomesta, ja isosedan jalanjalkia tassa etsitaan.

Selvisi, etta Nasellessa ei juuri muita asukaan kuin suomalaisten jalkelaisia. He ovat olleet metsatoissa tai sahalla tai kalastaneet. Monet suomalaiset menivat naimisiin keskenaan, mutta jotkut paatyivat yksiin myos paikallisten intiaanien kanssa.

- Heidan lapsiaan kutsutaan nimella Findians! nauroi mies.

Mies rupesi tuumimaan, olisiko ketaan niin vanhaa ihmista elossa, joka Juhon mahdollisesti muistaisi, mutta eipa sellaisia old-timereita taida enaa olla. Han kuitenkin neuvoi minut eteenpain paikalliseen yhdistettyyn museo-kahvila-arkistoon, mika olikin hieno paikka: kaikenlaista Suomi-tietoa ja -tavaraa vaikka kuinka paljon, ja tietoja alueella asuneista suomalaisista.

Selvisi, etta vuonna 1910 Nasellessa on vaikuttanut mies nimelta John Laiclain, sukunimi oli varustettu kysymysmerkilla. Kyseessa on saattanut olla isoseta. 28-vuotias mies on ollut metsatoissa ja asunut tukkikampalla. Muutapa tietoa hanesta ei loytynytkaan, seuaravaksi pitaisi menna Alaskaan kaivelemaan sielta.

- Olisikohan han lahtenyt pohjoiseen kultakuumeen aikoihin, tuolloin Astoriasta paasi napparasti laivalla suoraan Alaskaan, tuumasi toinen herra museolla.

Kenties, kenties. Asia vaatii jatkotutkimuksia! Mutta ei ehka enaa talla matkalla.

Naselle oli nimittain pyorareittini vihoviimeinen pysahdyspaikka. Lannemmaksi ei enaa paase, edessa loiskuaa meri.

Sita ollaan nyt perilla.

Jaa etta miltako nyt tuntuu: vasyneelta, onnelliselta - vai vasyneelta mutta onnelliselta?

Jooo-o. Varmaankin. Mutta ennen muuta holmistyneelta. Etta tassako tama sitten oli. Etta nytko se sitten loppui, ihan oikeasti?

Ja tuntuu haikealtakin. Mita sita nyt keksii tekemista, kun ei ole enaa pyorailyakaan...

Olen yrittanyt selvita naista haikeista ajoista tutkailemalla Astorian kaupunkia. Tama on ollut paaosin suomalaisten, ruotsalaisten ja muiden skandinaavien asuttama paikka. Ja seuraelama on aikoinaan ollut, sanoisinko, vilkasta.

 

Astoriassa on tutun tyylisia puutaloja.

 

Varsinkin suomalaiset ovat siina asiassa kunnostautuneet, muun muassa komein kapakka ja peliluola, Louvre, oli suomalaisen miehen rakennuttama ja omistama. Eli peliluolia, prostituutiota, viinaa, merimiehia... mutta myos ylaluokan ihmisia, jotka katsoivat muiden mesoamista nenanvarttaan pitkin ja kirjoittivat valittavia kirjeita paikallislehden paatoimittajalle (mika osoittaa, ettei mikaan ole aikojen kuluessa muuttunut).

Astoriasta loytyy viela komea Suomi-halli ja myos Marimekon ja muiden Suomi-tavaroiden myymala, ihan isoimman kauppakadun varrelta. Ja heti ensimmaiseksi, kun kaupunkiin pyorailin, huomasin suuren Suomen lipun hulmuavan eraan talon edessa. Pitihan sita jo ihan uteliaisuudesta menna rimputtamaan ovikelloa, mutta valitettavasti ei ollut ketaan kotona. Tai sitten eivat aukaisseet tuntemattomalle maankiertajalle ovea.

 

Paikallisesta Heritage-museosta loytyy tolokuttomasti tietoa suomalaisten tekemisista talla alueella, etenkin vanhoja lehtileikkeita sun muuta. Sielta lahti mukaan kirja jos toinenkin...

Maisemat taalla ovat kuin konsanaan Suomesta: samanlaista metsaa ja pusikkoa. Ainoa ero on, etta Suomessa ei pelikaaneja lentele jokisuun ylla.

 

Ihan nain isoja petajia ei kylla Suomesta loydy...