No huh huh. Nyt on paasty jo New Yorkista Phiadelphiaan asti. Mitahan tulisi kaikkine mutkineen, ehka 200 kilometria.

New Yorkista matka alkoi vaivattomasti: lautalla New Jerseyn puolelle ja siita vain pyora alle. Ilma oli kaunis, liikennetta paljon. Ensimmainen yo halvassa motellissa - ja siita se sitten lahti.

Pyora rullasi eteenpain rivakasti - annoin mustalle pyorakomistukselle nimen Uljas Musta. Se on samalla lailla kuten varmaan hevostenkin kanssa: ensin pitaa tutustua puolin ja toisin pari paivaa. Mukavan nakoisia pikku kylia, puutaloja joiden kuistilla konotti keinutuoli ja oven ylapuolella liehui Yhdysvaltain lippu.. tuomet kukkivat, pientareet loistivat voikukkina.

 

Varokaa Petteri Punakuonoa...

Meinasin olla seuraavan yon Princetonin ihastuttavassa yliopistokaupungissa, mutta kyseisessa paikassa hotellit olivat hirmu hinnoissa, ja toisekseen niissakaan ei ollut tilaa. En tieda mika kevaan matkustusbuumi taalla on, mutta kaikki paikat tuntuvat olevan taynna. Kun motellejakaan ei osunut matkan varrelle, eika tarpeeksi tiheita pusikoita telttailulle, oli pakko illan hamartyessa menna tosi kalliiseen tienvarren kongressihotelliin. - But it has a king-size bed, eli onhan siina superlevea vuode, perusteli hotellivirkailija huoneiden kalleutta.

Sitten suunta kohti Philadelphiaa. Se olikin ongelmallisempaa. Moottoriteiden ja muiden suurten teiden ryteikko alkoi jo melkein sata kilometria ennen kaupunkia. Niinhan siina kavi etta eksyin toivottomasti. Kysyin tieta varmaan kymmenelta eri ihmiselta, jokainen heista antoi eri vastauksen.

Sen olen oppinut, etta jos kaksi vastaa samalla lailla, vasta sillon kannattaa uskoa.

Olin juuri selvinnyt jollekin levealle ja hyvin vilkasliikenteiselle tielle, jonka kuvittelin olevan Business Road 1, kun takaa kuuluu yhtakkia UOUUUOUUUU. Poliisisetahan se minut pysaytti. - Kuulkaas neiti, talla tiella ei saa pyoralla ajaa, tapat viela itsesi!

Eli olinkin harhautunut isoimmalle mahdolliselle moottoritielle. No ilmankos siina oli jonkin verran liikennetta... ;)

Monien mutkien (ja kymmenten kyselyjen jalkeen) paasin viimein oikealle tielle. Teiden reunukset tahtovat olla aika huonossa kunnossa, kaameita monttuja saattoi yhtakkia ilmestya eteen - tai sitten lasinsirpaleiden rykelma. Tarkasti sai katsoa eteensa.

Philadelphiaan oli niin pitkalti viela, etta piti taas olla motellissa yota, ja vasta seuraavana paivana saavuin kaupunkiin.

Nain viikonloppuna taallakin on kaikki majapaikat taynna, onnella paasin yhteen hotelliin, josta tanaan muutan halvempaan hostelliin pariksi paivaksi.

Nyt ongelmana on matkan jatko. Jos jatkan etukateissuunnitelmieni mukaan Lancasteriin ja amishien maille, siella on taas vastassa laaja esikaupunkialue, isot tiet ja moottoriteiden verkosto. Ja samaa nayttaisi kartan mukaan jatkuvan senkin jalkeen Yorkissa. Ostamani kartat eivat nayta laheskaan kaikkia teita, sen takia tahdon harhautua. Kaiken lisaksi karttakirjastani, upouudesta, puuttuu puolenkymmenta sivua! Eli juuri ne mm. Lansi-Virginian ja Kentuckyn sivut, joita tarvitsisin kun suunnittelen jatkoa. Siis ei voi olla totta...

Joten, suunnitelma b: pistan pyoran junaan, matkustan vahan etelammas eli Virginiaan ja lahden siella Adventure Cycling Associationin pyorareitille, joka lahtee kohti lantta. Siihen minulla on nimittain tarkat kartat. Reitti alkaisi ihan Atlantin rannikolta, mutta ehka lahden kyytiin vahan lannempaa eli  Richmondista.

No eihan siina mitaan. Mutta pyoran kanssa asioiminen junassa ei ole ihan helppoa. Kaukana ovat ne paivat, kun pyoran saattoi vain pistaa junaan, maksaa ehka vahan ekstraa, ja silla hyva. Nyt pyora pitaa pistaa suurin piirtein palasiksi: kaantaa tanko rungon suuntaiseksi ja poistaa polkimet, jotta se sopii kuljetuslaatikkoon. Tama on tuttua lentokoneessa pyoran kanssa matkustaville, mutta etta junassakin... Eika saa olla kuin muutama pakaasi mukana.

No. Eihan siina auta muu kun menna loytamaani pyoraliikkeeseen kysymaan tyokaluja ja pyytamaan neuvoja. Ja sitten ehka tiistaina junaan. Jolloin paasisin taas pyoran selkaan keskiviikkona.

Vaikeaksi menee. En ole edes ehtinyt pahemmin kaupunkia katsella, kun pitaa aina suunnitella seuraavia paivia.

En olisi arvannut, miten hankalaa tavan kaupoista on loytaa tarkkoja karttoja. Kaikki on suunniteltu autoilijoille.

Olen selvasti tuudittautunut liikaa siihen, etta kaikki menee kuten ennenkin, aiemmilla pyoraretkilla: etta paikan paalla voi ostaa kartat ja pelit ja tehda tarkemmat suunnitelmat. Toisekseen en ollut tajunnut, miten paljon taalla on super-moottoriteita, jonne ei paase pyoralla. No ei silla etta haluaisinkaan niihin menna, mutta kun muita teita ei sitten oiken tahdo loytya...

Toisin sanoen: nama kaksi ensimmaista viikkoa ovat olleet jonkinlaista sahlausta ja jatkuvaa hermoilua kartoista ja teista. Rahaa olen kylla saanut kulumaan ihan kiitettavasti, eli tata rataa olen rahaton jo kuukauden paasta... Jo senkin takia pitaisi paasta pian niille autiommille korpimaille, mista loytyisi mm. leirinta-alueita.

Mina nyt katson viela tuon Richmond-juna-mahdollisuuden, ennen kuin hermostun enemman.