Nyt on ollut kahden paivan aikana majoitusta joka lahtoon. Viime yon olin baptistikirkon pihamaalla, jossa oli kuitenkin suihku (kylmaa vetta) ja vessakoppero. No, olkoon etta palvelut olivat alkeelliset, mutta kymmenen pistetta siita etta alueelle sai yleensa leiriytya! Yo oli kylla ihan himputin kylma: piti pistaa paalle KAIKKI vaatteet, ja sitten ryomia makuupussiin, ja silti herasin aamukahdelta siihen kun vahan vilutti.

Leirintakaverina oli amerikkalainen Brian, joka lahti pyoramatkalleen vahan ex-tempore:

- Tulin juuri Thaimaasta, ja kun en oikein muutakaan keksinyt, paatin ottaa pyorani ja lahtea matkaan, Brian nauroi.

Silla lailla. Matkan aikana Brian aikoo hakea siina sivussa toitakin, parin paivan paasta on kuulemma tyopaikkahaastattelu puhelimitse. Brian on noita insinoorismiehia, talojen energiansaastoon liittyy hanen mahdollinen tuleva tyonsa.

Ruokaa sai aivan hurmaavan perustavaa laatua olevasta kansankuppilasta. Kissakalaa ja paistettuja pottuja ja vihanneksia - oli kuulkaa HYVAA kaikkien niiden hampurilaisten sun muiden jalkeen.

Sitten kun olin ahkinyt ja puhkinut noin 80 kilometria, paadyin viimein Berean kaupunkiin, ja siella superhienoon vanhan ajan hotelliin. Hintakin on superhieno, vaikka onkin alennushinta. Mutta arvelin, etta ollaan sitten taas seuraavat kaksi viikkoa telttamajoituksessa.

Kieltamatta siina vaiheessa, kun hikisena ja likaisena astuin sisaan taluttaen pyoraa, joka tiputti kurapisaroita punaiselle plyysimatolle (pyoran sai vieda siis huoneeseen)  ja aula oli taynna iltapukuisia juhlivia ihmisia, vilahti mielessa ajatus, etta olenko nyt ihan oikeassa paikassa oikeaan aikaan. Mutta se oli vain ohimeneva vilahdus: maksava asiakas kun on AINA oikassa paikassa.

Maisemat Kentuckyssa  voisivat olla melkeinpa Suomesta, jos ei olisi vuoria joka puolella. Tama paiva oli taas melkoista vuoristorataa, ja jalat huusivat jo armoa... Mutta jos toisia uskon, niin ilmeisesti tasta eteenpain maaston pitaisi muuttua tasaisemmaksi. Katsotaan, katsotaan, ei pida uskoa mitaan ennen kuin itse nakee.

Nyt kun suurin uutuudenviehatys pyorailysta on haihtunut, eteenpain meno on valilla pelkkaa puurtamista. Maki ylos, maki alas, siemaus juomapullosta, pysahdys kauppaan tai syomaan, ja taas eteenpain. Mutta paivankakkarat kukkivat tienpenkalla, koirat jattivat minut tanaan rauhaan ja saikaytin valkohantapeuran hyppimaan hurjaa vauhtia niitylta metsaan.

Tanaan nain ensimmaista kertaa yhden pyorailijan tulevan vastaankin: yleensa kaikki ovat tassa vaiheessa menossa idasta lanteen, mutta tama yksi hollantilainen oli aloittanut lannesta San Diegosta maaliskuun lopussa, ja suuntana oli itarannikko. Kovin aikaisin eivat lannesta lahtevat paase pyoralleen, silla Kalliovuorilla on lunta yleensa toukokuun alkuun saakka. Siksi Suuri Pyorailijoiden kohtaaminen tapahtunee kesan puolivalissa, maan puolivalissa.

Huomenna en sitten meinaa pyorailla. No, ehka sen verran etta jos loydan pyorakaupan, tarkistutan ja vaihdatan jarrupalat. Hirmuiset alamaet ovat sulattaneet jarrutkin. Jos en loyda, se on sitten seuraavan kaupungin asia.