Suurilla tasangoilla on se suuri ongelma, etta taalla tahtoo usein tuulla. Kuten eilen ja tanaan. Ja pyorailijan kohtalona on, etta aika usein on vastatuuli. Kuten eilen ja tanaan.

Eilen poljin hampaat irvessa noin 80 kilometria, ja tuuli teki parhaansa tehdakseen matkanteon mahdollisimman hankalaksi. Ensin tuuli sivusta niin etta meinasin vyorya pois tielta, sitten tuuli paatti kaantya puhaltamaan suoraan vasten naamaa. Kaukana horisontissa nakyi pitka rivi tuuliviomaloita: taatusti koko Kansas sai mukavasti sahkoa pelkastaan tuon yhden paivan aikana.

Tanaan laksin matkaan jo aamuseitsemalta, ajatuksena oli etta aikaisin aamulla on mukavan vilpoisaa ajella, eika tuule viela niin kovaa. No vilpoisaa oli, mutta tuuli kylla navakasti heti aamusta. Niinpa puolitin paivamatkani: noin 35 kilometrin jalkeen pysahdyin Tribunen pienessa kaupungissa, varasin motellista huoneen ja nyt naputtelen tata blogia kirjastossa.

Kun taivallus alkoi jo niin aikaisin, ja kun aikavyohykekin vaihtui ja kelloa piti siirtaa tunti taaksepain, olin Tribunessa jo aamukymmenelta, syonyt aamiaisen JA lounaan ja maksanut majapaikan. Mitahan sita tekisi loppupaivan?

Sadonkorjuuaika on taalla nyt kiihkeimmillaan. Valtavia rekkoja vyoryy vastaan maantiella, puimurit jyraavat pellolla ja motellit ovat taynna sesonkityolaisia.

 

Kaupungeista nakyy aina ensimmaiseksi valtavat viljasiilot.

 

Mutta kuivan nakoista taalla on: kaikki joetkin umpeen kuivuneita. Edellisen motellin pitaja kertoi syyn: Colorado on padonnut jokia, joten tanne Kansasiin ei enaa riita vetta. Kuulemma asiasta on oltu karajilla jo viimeiset 35 vuotta - ilman tulosta.

- Lisaksi vehnasato meni nyt pilalle, kun talvi oli niin pitka. Monet vaihtoivat viljelykasvia vehnasta maissiin, mutta maissi puolestaan tarvitsee paljon vetta. Ja vetta taalla ei nyt niin ole, rouva kertoi.

Muutaman viime paivan ajan olen nautiskellut myos kulttuurista. Kavin yhden paivan aikana perati kuudessa (!!!) eri museossa. Alkaa olla jo oma henkilokohtainen ennatys...

No, ensin oli Santa Fe Trail -museo. Tasta kun menee vanha kauppareitti, alunperin sita kulkivat intiaanit ja sitten espanjalaiset konqistadorit etsiessaan Cibolan seitsemaa kultaista kaupunkia. Paikalliset intiaanit kun lupasivat vieda espanjalaiset suoraan kultakaupunkeihin. Niiden sijaan loytyi vain savesta tehtyja pyoreita majoja. Espanjalaiset vetivat moisesta maissintahkat nenaansa ja katkaisivat poloisten intiaanioppaiden kaulat...

Toiseksi oli Fort Lared, tosi hienosti sailynyt vanha linnoitus intiaanikahakoiden ajlata. Se oli kuin ainakin sotilasparakkialue: mitaan muuria ei ollut, silla ensinnakaan ei ollut puita muurin rakentamiseen, ja toisekseen tasankointiaanit eivat olleet niin tyhmia, etta olisivat hyokanneet niin ison sotilasjoukon kimppuun. Tavalliset sotilaat asuivat isossa salissa, joka oli taynna kerrossankyja. Upseerit elivat huomattavasti hienommin, saattoi olla jopa kaksikin huonetta kaytossa.

Kolmanneksi oli se vinkein paikka: La Crossen Piikkilankamuseo! Sen seitsemaakymmenta eri piikkilankaa naytteilla, lisaksi outouksia kuten variksen tekema pesa, rakennusaineena pelkastaan piikkilankaa. On siina varmasti ollut mukava munia hautoa...

La Crossesta on tullut jonkinmoinen piikkilankakaupunki, siella on asian tiimoilta myos kokoontuminen joka vuosi.

Sitten oli viela La Crossen kolme muuta museota: kotiseutumuseo, kiviaitamuseo ja pankkimuseo. Eivat ne olisi minua niin kiinnostaneet, mutta museonpitaja oli niin innokas nayttamaan kaiken mahdollisen,etten raskinut riistaa hanelta sita riemua... Kotiseutumuseosta loytyi myos mammutin hammas. Kas, miten tuntuikin heti niin kotoisalta...