Kolme paivaa rivakkaa pyorailya takana, noin 75 kilometria per paiva (paitsi ensin noin 100 km Richmondista Williamsburgiin). Nyt olen Ashlandin pikkukaupungissa Virginiassa, huomenna matka jatkuu samanlaisella noin 70 kilometrin etapilla eteenpain.

Trans-American trail eli Amerikan lapi kulkeva pyorailyreitti alkaa Yorktownista, mutta mina oikaisin 20 kilometria ja lahdin talle reitille Williamsburgista, hyvin historiallisesta kaupungista. Eilinen paiva oli kuin tehty pyoraretkelle: aurinko paistoi, hanhet kaakattivat, kalasaaski istui pesassaan, oravat hyppivat puusta puuhun... ja oli MYOTATUULI! Reitti kulkee siis hyvin rauhallisia pikkuteita pitkin - yleensa. Ja kartat ovat tarkat.

Heti alkumetreilla huomasi, etta kesan pyorailybuumi on alkanut. Useitakin Amerikan halki pyorailijoita ohitteli minut iloisesti. Etenkin pohjoisirlantilaisten Daven ja Gerryn kanssa vaihdoin vetovuoroja: ohittelimme toisiamme vuoron peraan, kunnes sitten kaikki kolme paadyimme samaan kirkkoon yoksi.

Kylla: kirkkoon. Siella oli tarjolla nimenomaan pyorailijoille ILMAISTA majoitusta. Oli koko piha leirinta-alueeksi, ja sisallakin sai yopya. Harvemmin sita kappelihuoneessa onkaan yovytty. Ruokaa voi laittaa, vessassa kayda. Taydellinen paikka. Vain suihku puuttui, mutta eihan sita nyt kaikkea voi vaatia.

Dave ja Gerry ovat musikantteja, Gerrylla oli kitarakin mukana, joten ilta meni rattoisasti laulellessa ja soitellessa. Siis he lauloivat, mina enemmankin kuuntelin. Miehet aikovat ansaita muutaman pennosen katulaulajina, tuossa pyorailynsa ohessa.

Aamulla lahdettiin matkaan jo kahdeksalta, miehet painelivat menojaan, mina poljin hartaan tanakasti perassa. Kunnes parinkymmenen kilometrin paassa kuulin takaani tuttuja aania: kaksikko oli ajanut harhaan ja tuli nyt perassani... Syotiin yhteinen lounas kaupan kahviossa. Yleensakin kaupoissa on tarjolla ainakin kahvia, usein siella tehdaan myos esim. lampimia voileipia. Tassa luksuskaupassa oli myos tuoreita donitseja ja kuumia kanankoipia.

Joskus kartan merkinnat vahan yllattavat. Charles City oli hyva esimerkki. Tuollaisesta  nimesta voisi kuvitella jo melkein suurkaupungin tulevan eteen, mutta eiko mita: kyseinen "city" kasitti yhden kaupan, ja kauempana joitakin rakennuksia. Meinasin ajaa cityn ohi kokonaan...

Tanaan oli aika kylman viilea paiva, toivottavasti jatkossa vahan lampenee, etenkin jos ja kun joudun olemaan leirinta-alueella yota. Vahan hirvittaa myos jo tulevat vuoristo-osuudet, tie kun nousee vissiin aika korkealle... Voi olla etta kavelen suurimman osan nousuista. Ja paivamatkat jaavat pariinkymmeneen kilometriin...

Kavi hyva onni taman Ashlandin kaupungin kanssa: juuri kun olin tulossa kaupunkiin, vieresta kuului tervehdys: se oli Wayne, joka oli myos pyorailemassa maan halki. Hanella oli gps-laitteet ja pelit, joista katsoi sopivat hotellit ja pyorakaupat. Mina seurasin hanen vanavedessaan ensin pyorakauppaan ostamaan vinkuviin ketjuihin rasvaa, sitten tahan hotelliin.

Seuraaviksi paiviksi toivon vain hyvia keleja ja istumalihasten sitkistymista.