Montana, Idaho, Oregon. Osavaltiot vaihtuvat ja maisemat muuttuvat valilla vihreanvehreiksi, valilla kuivan karuiksi, mutta yksi asia on ja pysyy: vuoret. Niita riittaa yha.

Montanan ja Idahon rajamailla tuli selvaksi, etta nyt taalla kuljetaan Historiallisilla Alueilla. Niilla paikoilla, missa joskus 1800-luvulla tutkimusmatkailijat Meriwether Lewis ja William Clarke liikkuivat  kartoittaessaan maata ja etsiessaan passelia kulkureittia mantereen halki Tyynellemerelle.

Melkein parin mailin valein eteen ilmestyi jokin Lewis-Clarke-matkailukeskus tai vahintaan ilmoitustaulu, missa kerrottiin, mita kaksikko oli juuri talla nimenomaisella paikalla tehnyt. Ja paikallislehdesta luin, miten harrastelija-arkeologit etsivat maastosta kiivaasti lisaa tutkimusmatkailijoiden leirinta-alueita.

Montanan ja Idahon rajaseutu oli miehille vahan hankalaa aluetta - nimenomaan vuorten takia. Mihinkas pain lahdet, kun joka puolella vuoret nousevat vastaan...

Olihan heilla vahan muitakin vastoinkaymisia ja mielenkiintoisia sattumuksia. Se oli nimittain sita aikaa, etta Lewisilla, joka oli vanhaa etelavaltiolaista herraskaissukua, oli mukanaan oma musta orja. Intiaanit, jotka eivat kaikki olleet nahneet edes valkoihoisia aiemmin, hammentyivat kokonaan mustasta miehesta. He arvelivatkin, etta miehella oli sotamaalaus, ja etta retkikunta ei tullutkaan niin rauhallisissa aikeissa kuin mita yritti vaittaa...

No, Lewis ja Clarke paasivat kun paasivatkin Tyynellemerelle, joten minullakin on viela toivoa! Vaikka Oregon on viimeinen osavaltio, niin pyorailtavaa riittaa viela arviolta 2-3 viikoksi.

Eika Oregon paasta helpolla... Varsinkin eilinen paiva oli tuskastuttava. Matkaa oli normaalit noin 85 kilometria, mutta se oli suurelta osalta ylamakea. Kun aurinko porotti ja vastatuuli puhalsi, alkoi iltapaivasta tulla jo uskonpuute. Lisaksi 60 kilometrin matkalla ei ollut minkaanlaisia kauppoja tai muita palveluita, joten juotavaa piti ottaa mukaan melkoinen maara. Siita huolimatta vesi loppui kesken, ja loppuvaiheessa suu alkoi olla jo kuiva kuin beduiinin sandaali.

Mutta maisemat olivat komeita! Tie kulki Helvetinkanjonia myotaillen, ja vieressa kiemurteli ensin Lohijoki ja sitten Kaarmejoki. Taalla makimaisemat ovat taas ruskeita ja kuivan karuja: on kuin mokkanahkainen kangas olisi heitetty kallioiden paalle. Muutos tuli akkia, silla vain paria paivaa aiemmin, Montanassa ja Idahossa, komeat havupuumetsat peittivat vuoria; se oli todellista, hienoa Eramaata.

Pyorailijoita ei tule enaa vastaan niin paljon kuin aiemmin - kausi alkaa olla loppusuoralla. Sen sijaan peurat ovat taalla vakituisia matkakumppaneita. Tienvarret rytisevat, kun peurat ottavat akkilahdot ja pomppivat neljalla jalalla tasajalkaa valkoinen hanta pystyssa eteenpain. Paljon niita jaa myos autojen alle. Raatojen haju tuntuu nenassa jo paljon ennen itse raatoa.

Missoulassa, Montanassa, nain kuinka peuroja on paljon kaupungeissakin. Tahtovat syoda ihmisten kukkapenkeista...