Viela Virginiassa: rehevassa, makia taynna olevassa, linnunlauluntayteisessa osavaltiossa. Tama on myos Etelan Raamattu-vyohyketta, ja sen huomaa: joka kylassa on ainakin viiden eri kirkkokunnan kirkkoja. Presbyteereja, baptisteja, seitsemannen paivan adventisteja... luterilaisiakin kirkkoja.

Mutta mika parasta pyorailijan kannalta: kirkot tarjoavat hyvin usein ILMAISTA majoitusta pyorailijoille ja vaeltajille. Eli kirkkosalissa, tai muissa huoneissa, saa yopya, kunhan on oma makuuupussi mukana. Myos vessat loytyy, joskus myos suihkut!

Viime yopumispaikka oli kerrassaan spesiaali: noin kuuden kilometrin jatkuvan ylamaen jalkeen tulin viimein pieneen kylaan, jossa nyt ei juuri  muuta ollut kuin kauppa ja kirkko. Ja kirkon vieressa sen omistama retkeilymaja, oikeastaan pieni mokki johon sopi kahdeksan ihmista. Mutta se oli ILMAINEN, mita nyt noyrasti lahjoitusta pyysivat... Loytyi suihkut, vessat, pyyhkeet, saippuat... ja muiden retkeilijoiden jattamaa ruokaa.

Lisaksi meista piti huolen enkeli nimelta Pete. Han kantoi ruokaa minulle ja pyorailijakaverilleni Jaylle ihan urakalla; oli itse tehnyt makaronilaatikkoa, salaattia, jalkiruoaksi jogurttia... Eika mitaan maksua. Eli meilla oli kerrassaan hulppeat oltavat: pidettiin varsinaiset kekkerit, katsottiin kun ilta hamartyy ja yon laulajat paasivat aaneen.

Pari viime paivaa olen pyoraillyt noin 16-henkisen seurueen mukana, vahan niin kuin ulkojasenena. Imussa kannattaa olla, silla he tietavat tosi hyvia ja halpoja yopaikkoja. Mutta minuun verrattuna he ovat taysia ammattilaisia: kaikki valineet tiptop, ja huiskauttavat isommatkin maet ylos tuosta noin vain, kun taas mina noyrasti hyppaan pois pyoran selasta ja kavelen...  Seurueessa on hollantialisia, irlantilaisia ja amerikkalaisia, kaiken ikaisia pyorailijoita.

En olisi uskonut miten makista voi tama maasto vielakin olla. Ja jatkuu kuulemma viela parisen viikkoa, eli melkein koko Kentuckyn osavaltion ajan. Kiva kiva... Miksei ne aavat preeriat jo ala?

Nyt olen pienessa kylassa nimelta Damascus. Sen leirinta-alueella teltassa, maksua menee ehka korkeintaan kolme dollaria tai mahdollisesti ei mitaan. Paasin tanne taas tuon pyorailijaryhman siivella. Taalla on sattumoisin tana viikonloppuna Vaelluspaivat: kun vieresta menee Appalakkien vaellusreitti, taalla vissiin pidetaan nyt jonkinlaiset kokoontumisajot heille. No me pyorailijathan sovimme joukkoon hienosti. Tiedossa on siis kaikenlaista festarimeninkia: markkinoita, musiikkia, ruokaa...

Se on hyvaa vaihtelua normaaliin pyorailypuurtamiseen.