Taitaa olla aikamoinen klisee jo sanoa, etta USA on kansojen sulatusuuni, mutta kun se on niin totta! Sen huomasin taas tanaan, kun olin myohaisella aamiaisella/aikaisella lounaalla olemattoman kylan ainoalla huoltoasemalla Missourissa.

Huokailin helletta ja imin itseeni vetta ja virvokkeita, kun outo aksentti sai huoltamonpitajan kysymaan, etta mistee pain se vieras oikein on. No Finland Finland, sanoin mina. Siita innostui huoltamoon tullut toinen asiakas,vanhempi nainen,  jolla sattumoisin oli myos pohjoismaiset sukujuuret. Hanen isovanhempansa olivat tulleet maahan Ruotsista.

- Mummo ja ukki puhuivat ruotsia keskenaan, mutta he eivat koskaan opettaneet sita kielta lapsilleen - enka minakaan ruotsia osaa. Syyna oli kuulemma se, etta USAan tullessaan he halusivat muuttua toden teolla amerikkalaisiksi. Kielta myoten. Eli kun Ruotsi oli jatetty, myos kieli sai jaada taakse.

Myos huoltamonpitajalla oli samanlaisia kokemuksia. Hanen sukujuurensa olivat Saksassa.

Sulautuminen valtavaestoon on koskenut myos intiaaneja.

- Eras vanha nainen taalla oli taysiverinen cherokee-intiaani, ja sen huomasi myos selvasti mustasta tukasta ja kasvonpiirteista. Mutta koskaan, KOSKAAN han ei sita asiaa tunnustanut muille - ei sittenkaan, vaikka "intiaanius" ei mikaan paha asia enaa ollutkaan. Mutta hanella oli lapsena sellaiset kokemukset, etta han halusi hinnalla milla hyvansa sulautua valtavaestoon. Sulautuminen on ollut heille selviytymisstrategia.

Nainhan se varmaasti on ollut.

Huoltamolta matka jatkui kohti lantta viela iltaseitsemaan saakka, eli taydet 12 tuntia on tullut pyorailtya - ja se kylla jo tuntuu. Helletta oli vaatimattomat 35 astetta - vahintaan - mutta onneksi sentaan tuuli. Kun paasin Marshfieldin kaupunkiin, pyorahdin lahimpaan hotelliin enka pahemmin edes hintoja kysellyt. Kylla ilmastoitu huone ja suihku ovat vahan kalliimman hinnan vaarteja.