Kun aamun aloittaa kahdella lautasellisella sokerihuurrutettuja kauramuroja, se tietaa sita etta nousu(sokeri)humala on nopea, mutta kankkunen kamala. Ja nalka tulee uudestaan akkia.

Muutakaan motellissa ei oikein ollut, kahvin lisaksi. Mutta parjaa sita alkuunsa tuollakin, kun on pakko. Yleensa sita tarvitseekin ns. toisen aamiaisen joskus kymmenen-yhdentoista maissa, jos aamu on alkanut aikaisin.

Taalla uskotaan siihen, etta aamiainen on paivan tarkein ateria. Monissa ravintoloissa aamiaista tarjoillaan lapi koko paivan.

Joskus aamiaisvaihtoehdot pistavat vahan miettimaan. Kuten se, etta vaahterasiirapilla valeltavia pannukakkuja tarjoillaan yhdessa, siis samalla lautasella, paistettujen munien tai pihvin kanssa. Mutta mitas - meneehan se tuollakin lailla. Omakohtaista kokemusta on.

Eugenesta on kohtuullisen vaivatonta pyorailla eteenpain kohti lantta: taalla on jopa pyoratiet! Ei ole joka kaupungissa. Menee silti puolistuntinen, ennen kuin olen valjemmilla vesilla, autiommilla tieosuuksilla. Tie jatkuu suorana ja tasaisena - suorastaan epatodellisen tasaisena. Tamahan on kuin Kansasissa!

Kansasista on tullut minulle kaiken mahdollisen mittari ja vertailukohta. Kuuma kuin Kansasissa, kuivaa kuin Kansasissa, tuulee kuin Kansasissa...

Aurinko paistaa, melkein yhta polttavasti kuin Kansasissa... No joo, paitsi etta niin se taalla lansiosissa paistaa melkein aina. Pientareilla aaltoilee kukkameri ja vastatuuli puhaltaa silla lailla sopivasti, etta se haihduttaa otsaa peittaneen hien.

Rehevyydesta ja kukkaloistosta huolimatta sen jo huomaa: kesa on kaantymassa syksyksi. Omena- ja paarynapuut ovat hedelmista raskaina, pientareelle on pudonnut maissintahkia. Linnut alkavat keraantya parviksi.

Nakojaan pyorailijatkin: minut ohittaa viiden pyorailijan ryhma. Ovat hekin menossa Astoriaan, ovat hekin aloittaneet Virginiasta, ja ovat hekin olleet Eugenessa yota. Muuta ei ehdita eika jakseta jutella, pojilla on kiire eteenpain.

Viiden minuutin kuluttua ohitan heidat: pojat ovat piipahtaneet hedelmapuutarhaan paarynavarkaisiin.

 

25 kilometrin paassa Harrisburgissa on sen toisen aamiaisen aika. Kahvila on tavanomaisen mukava, puoliksi taynna paikallista vanhempaa vakea. Kahvia ja pihvivoileipa ja lasillinen vetta - juuri sopivan tanakka vastapaino sokerimuroille.

Peoriaan on toiset noin 20 kilometria. Liikenne hiljenee entisestaan. Harvat vastaantulevat autoilijat tervehtivat. Samoin hakissaan olevat koirat: ne rakyttavat ja pyorivat innoissaan ympyraa minut huomattuaan. Mustaharmaan viirukas kissa askeltaa kaikessa rauhassa tien yli eika ole minua huomaavinaankaan.

Miehet ovat peltotoissa. Kilometrin paassa pellolla ilmaan nousee iso polypilvi, ja sen keskelta erotan traktorin. Sadonkorjuu on jo tehty, jaljella on keltainen sanki tai harmaanruskea multa. Tuuli tekee taideteoksiaan polisevalla pellolla; nostaa ilmaan pienia tomutornadoja, jotka jahtaavat toinen toistaan pellon laitaan asti.

Peoriassa on kymmenkunta taloa ja kaksi kukkamyymalaa tien varressa. Leipomokin olisi, mutta olkoon. Pidan lepo- ja huoltohetken joen varressa olevalla pysakointipaikalla.

Ketujt ovat ruvenneet taas kitisemaan ja vaihteetkin rusahtelevat huolestuttavasti. No, ei Mustangikaan enaa mikaan poikanen ole: kun takana on jo noin 6000 kilometria, ei ihme etta pienia kulumia alkaa olla. Surautan rasvaa ketjuihin, ja pyora hiljenee saman tien entisenlaiseksi vakaaksi taivaltajaksi.

Peltoa, pienia metsikkoja. Jokia. Muddy Creek ei ole ollenkaan nimensa veroinen eli mutainen puronen. Se on itse asiassa kauniin vihrea pieni joki, joka kiemurtelee kuin kaarme isojen puiden ja niiden naavapartojen alla. Puolenkymmenen kilometrin paassa Willamette kuuluu jo isompien jokien sarjaan.

Corvallisin kaupunki ilmestyy eteen vahan varkain. Yhtakkia tie levenee, liikenne lisaantyy - ja edessa on liikennevaloja, katuja, kauppoja.

Kello on vasta kaksi iltapaivalla, joten noin 85 kilometria on mennyt hammastyttavan akkia. Paatien vieressa on Super-8-motelli, se saa nyt kelvata. Taalla ei ole leirinta-alueita, joten motellit jaavat ainoiksi vaihtoehdoiksi.

Seuraa normaalit rutiinit: suihku ja vaatteiden pesu. Unohdin edellisena paivana laittaa teltan kuivumaan, joten se on tehtava nyt. Teltan katon sisapuolelle oli tiivistynyt kosteutta, joka on syyta kuivattaa pois. Siispa telttakangas levalleen lattialle.

Sitten seuraa hammastyttava huomio: kahvinkeittimen vieressa on pienia kahvipakkauksia, joissa lukee selvasti etta Kahvi. Siis suomeksi.

Kayn syomassa intialaisen kanasalaatin Onnellisen Planeetan kahvilassa. Poytaa koristavat muoviset dinosaurukset.

Sitten eksyn kirjakauppaan. Voi mita aarteita siella olisi... niin kuin se kirja autistisesta tytosta, jolla on epatavallisen hyva ja syva yhteys elaimiin. Sitten han menee toihin kalasailyketehtaaseen. Tai se kirja runoilijasta, joka vaeltaa Penniinien vaellusreitin Englannissa ja runoilee itsensa majapaikkoihin ja vaikka mihin.

Mutta maltan mieleni. Pyoralaukun saumat alkavat ratkeilla muutenkin.

Tana iltana taytyy viela suunnitella huomista paivaa. Nayttaa silta, etta siita ei tule ihan nain tasainen. Ainakaan maantieteellisesti: vuoria ja muita nyppyloita on taas edessa.