Pyorailijat elavat taalla niin tervehenkista elamaa, etta ihan hirvittaa.

Useimmat lahtevat aamulla matkaan jo kahdeksan-yhdeksan seutuun. Paitsi nailla kuumilla leveysasteilla, taalla ainakin mina olen lahtenyt polkemaan jo kuudelta. Sitten sita sitkuttamista kestaa niin kauan kuin kukin vain jaksaa: minulla peruspaiva on 6-8 tuntia eli keskimaarin 85 kilometria. Jotkut polkevat reippaasti enemman ja kauemmin.

Eli jos kahdeksalta aloittaa ja neljalta lopettaa - valissa ruokataukoja - niin sehan on ihan tyopaivan mitta.

Itse olen viime aikoina etsiytynyt illan tullen motelleihin tai muualle katon alle, silla en oikein jaksa tuota kuumuutta. Jotkut polkevat iltahamaraan asti ja pistavat telttansa pystyyn mihin vain voivat.

Iltarutiinitkin ovat kaikilla samanlaiset: ruoanlaittoa ja pyykkaysta. Ainakin pyorailypaita on syyta pesta joka ilta, muuten sita haisee niin etta lemahdus tuntuu Suomessa asti.

Ja nukkumaan ruvetaan yleensa jo yhdeksalta...

Ruoan suhteen ollaan aika lailla huoltoasemien ja niiden yhteydessa olevien kauppojen tarjonnan varassa. Etenkin tuolla idemmassa huoltoasemien ruokavalikoima oli aika onnetonta: putiikista loytyi viittakymmenta eri virvoitusjuomasorttia ja kaikenlaisia sailykkeita, ja tuoreempi ruoka kasitti "sausage biscuits" eli murotaikinan sisaan  piilotettuja makkarapihveja  Niita en enaa jaksa, mieluummin syon vaikka omat sukkani... onpahan mehutkin siina samassa.

Taalla lannemmassa on tarjolla enemman "Hunt Brother's pizza" -slaisseja, joita niitakin on tullut syotya niin etta korvista jo ulos tulee.

Vihanneksia on ollult ihan oikeasti valilla ikava. Niita ei oikeastaan loydy kunnolla kuin vahan isommista marketeista. Onneksi banaaneja on tarjolla pienemmissakin paikoissa, ne ovat tosi hyvaa evasta matkalla.

Lepopaivia on syyta pitaa saannollisesti, ei se koko elama saa pelkkaa pyorailya olla. Kylla reidet aina muistuttavat asiasta. Ainakin kerran viikossa.

Lepopaiva on parasta pitaa jossain kohtuu mukavannakoisessa ja -oloisessa pikkukaupungissa, mukavassa motellissa tai muussa majapaikassa. Aika kuluu tuolloinkin etupaassa pyykinpesussa, pyoran huollossa, blogin kirjoittamisessa ja nokosten ottamisessa. Paikallisiin kulttuurielamyksiin tutustutaan jos jaksetaan.

Esimerkiksi tanaan Pueblossa pesin pyykkia - motellissa on koneet ja pelit -, kaytin pyoraa huollossa (vaihtoivat takarenkaan kuluneen paallyskumin ja ketjut ja jarrupalat, entiset jarrupalat olivat jo ihan sileat), suunnittelin seuraavan paivan pyorailya, kavin Pueblon historiallisessa museossa ja syomassa lahikuppilassa... ja siinapa ne tarkeimmat aktiviteetit sitten olivatkin.

 

Pueblossa on taideteos poikineen.

 

Eikos kuulostakin jannittavalta. Se on tuo pyorailijan elama pelkkia huippuelamyksia taynna...

Taalla vietetaan pian - eli neljas heinakuuta - itsenaisyyspaivaa. Monissa kylissa ja kaupungeissa on jotain hippaloita asian kunniaksi, ja olen tassa yrittanyt miettia, missa kannattaisi tuolloin olla. Asia on viela harkinnassa. Jos jossain lahella pidettaisiin rodeo, niin suuntaisin sinne. Mutta ei niita taida olla. Guffeyn kylassa olisi kylla kanojenlennattamiskilpailu...

Ainakin taalla Pueblossa ja monessa muussakin kaupungissa on yleensa jarjestetty ilotulituksia, mutta ei ehka tana vuonna: maasto on niin rutikuivaa, etta paalla on tosi tiukat maastopalovaroitukset. Maastossa ei saa tupakoida eika kayttaa moottorisahaa eika tehda minkaanlaista tulta. Taalla Coloradossa vahan matkan paassa oli askettain tosi isot metsapalot, vakea jouduttiin evakuoimaan ja taloja paloi.

Samaan aikaan itaosassa maata tuntuu vain satavan: esimerkiksi New Yorkissa kesakuu on ollut sateisin miesmuistiin.