Keskuspuisto, 5th Avenue, Times Square, Empire State Building, hot dogit... been there, done that!

Tahtoo sanoa, etta pikku hiljaa New York alkaa tulla tutuksi. Toistakseksi en ole kylla Manhattanin ulkopuolelle viela jalkaani pistanyt muuta kuin sen verran, etta Staten Islandilla tuli kaytya. Ja siellakin vain sen takia, etta sain nahda Vapaudenpatsaan.

Itse patsaallepa ei paassytkaan viela, kuulemma siella korjataan viela Sandy-myrskyn tuhoja vappuun asti.

Ja mitka ovatkaan paallimmaiseksi jaaneet mieleen? Keskuspuiston ihana vihreys, ne monet juoksijat ja pyorailijat jotka siella viillettavat, pienet baseballin pelaajat puiston pelikentilla. Tulipunainen lintu, tuntematonta rotua oleva, joka ilmestyi yhtakkia kahvilan laidalle. Pilvenpiirtajat, ja niiden edessa kukkivien puiden rivistot.

Viidennen Avenuen ostoskadun mahdoton ihmispaljous. Starbucks-kahviloista tulevat tuoksut ja pitkat jonot.

Ja kuin toisesta maailmasta: Harlemin rosoisempi elama, aamuisin tyhjilla kaduilla leijuvat muovipussit, yolla kaduilta kaikuva poliisiautojen ulina. Myonnan: kovin myohaan illalla en viitsi nailla kaduilla ulkona kukkua.

Newyorkilaiset ovat kuitenkin ystavallista rotua. Kauan ei tarvitse kadulla tai metrossa harhailla epatietoisen nakoisena, kun on jo joku apua tarjoamassa. Ja siita keskustelu sitten yleensa myos jatkuu.

Nain kavi eilissapaivana, kun nuori nainen nimelta Allison opasti minua metrokartalle. Han oli itse kotoisin Delawaresta, ja kertoi muistavansa viela hyvin miten ulkona sita koki olleensa New Yorkiin tullessaan...

Allison oli oiva naytekappale amerikkalaisesta sulatusuunista: hanen aitinsa oli Koreasta ja isa Englannista - tai toisin pain - ja miesystava on jamaikalais-sveitsilainen. Mina nauroin, etta minun sukujuureni ovat kylla tiukasti umpisavolaisessa mullassa useammankin sukupolven ajalta,  siella ei ole pahemmin sulatusuuni poreillut.

Allison oli vinha tyyppi: ollut aikaisemmin toissa investointipankissa, mutta sai siita tarpeekseen ja muutti ammattia kerralla: nyt han ulkoiluttaa muiden ihmisten koiria.

- Palkka ei ole niin tarkea, parempi on tehda sita mista todella tykkaa, han totesi viisaasti. Ja jatkoi, etta kylla hankin hinkuaa seikkailuja.

- Haluan kiiveta Kilimandjarolle ennen kuin taytan 35, ja ennen kuin mies tayttaa 45. Tosin mies vahan kakistelee lahtoa, mutta hei, mina ainakin lahden.

Kaikki tama eli puolet yhden ihmisen elamantarinasta selvisi kolmen metroaseman valilla.

Ja mitapa muuta? Olen paassyt lahestulkoon kuokkavieraaksi kaksiin haihin. Toinen oli meren rannalla, paikassa mista lautta Staten Islandille lahtee. Morsian morsiusneitoineen keikisteli kuvattavana rannassa, ja tuuli meinasi tehda naisille Marilyn Monroet. Ravintolan henkilokunta taisteli samaan aikaan saadakseen poytaliinat pysymaan poydilla - kyseessa oli siis ukoilmahaat.

Samana paivana oli peri-intialaiset haamenot eraan intialaisen hotellin edustalla. Sulho ratsasti hevosella hotellin oven eteen, hevonen oli koristeltu kuin joulukuusi, ja intialaiset laulut kaikuivat... Ja parin tunnnin paasta siita Keskuspuistossa mies kosi armastaan keskella puistoa, kymmenien paikalle sattuneiden ihmisten katsellessa... eipa siina morsiamella olisi edes ollut pokkaa kieltaytya.

New York on romantikkojen kaupunki.

Ja kaiken maailman outojen ilmioiden kaupunki. Hauskin oli mies, jolla oli kissa istumassa paansa paalla. Siis katti istui kuin tatti miehen paan paalla, eika haitannut vaikka mies kaveli ympariinsa. No, pointti oli siina etta mies kerasi yleisolta rahaa - ja saikin, ihmettelevilta ja ihastelevilta turisteilta.

Odotahan vaan, Viisu, kun tulen kotiin: mekin ruvetaan pistamaan rahoiksi!

Huonoa onneakin on ollut matkassa, ja nimenomaan pyorailyurakan aloittamisen suhteen. Kas, kun marssin jo toissapaivana pyorakauppaan, missa netin mukaan pitaisi olla pyora poikineen ja kaikki muutkin tykotarpeet. No eiko mita, ei loytynyt sopivan kokoista pyoraa. Tilasivat jostain naaapurikaupasta. Sen piti tulla sinne tanaan. No tulikin taas vaaran kokoinen. Seuraava yritys on vasta keskiviikkona. Myos perakarryn pitaisi tulla silloin.

Eipahan tuossa mitaan, jos nyt yhdella paivalla lahto siirtyykin. Mutta kun: New Yorkista ei oikein paase pois millaan.

Pyorailtavia teita ei oikein ole, kaikki on moottoriteita. On sitten tehtava joko niin, etta a) pistan pyoran paikallisjunaan ja ajan silla Newarkiin, missa hyppaan pyoran paalle, tai b) menen lautalla  Staten Islandiin, ajan saaren toiseen paahan, mutta siella on iskettava pyora karryineen johonkin lava-taksiin, etta paasen sillan yli - kun ko. silta on pyhitetty autoille. Tai c) isken pyoran junaan ja menen vahan pitemman selkosen, etta paasen valjemmille pyorailymaille. Esim Pennsylvanian puolelle ja amishien asuinalueelle saakka.

Etta vaikeaa, on, vaikeaa. Viela on neljaskin vaihtoehto, eli menen jollain konstilla etelaan pain, Yorktowniin saakka, mista alkaa Trans American reitin virallinen osuus - siihen minulla olisi kartat ja pelit.

Sekin mietytyttaa, etta jos minulla on pyorassa perakarry, miten se mahtuu noihin juniin ja muihin. Vaikka pyorakaupan mies vakuutti, etta mahtuu, mahtuu... mutta mina en oikein enaa usko mitaan.

Voihan se olla etta turhaan huolehdin, yleensa asiat kuitenkin jarjestyvat. Mutta turhauttaa tama pyoran ja varsinaisen pyoramatkan odottelu!

Ja muutenkin, NYC on niin iso kaupunki, ettei taalta oikein tahdo loytya mitaan. On kylla Pradan ja Vuittonin kauppoja, mutta yritapas loytaa paikka, mista voisi ostaa uudet polvisukat, tai vaikka kunnollista leipaa. EI niita hodareitakaan jaksa ahmia alvariinsa.

Talla hetkella istun siis Harlemin YMCA:n "olohuoneen" tietokonenurkkauksessa, seinan takana on jokin opetuksellinen liikuntatunti menossa. Aika vahan taalla on viela turisteja, ilmeisesti tyhjia huoneita asutetaan myos naapuruston asunnottomilla ihmisilla.

Se siita, katsotaan mita huominen tuo tullessaan!

 

Keskuspuisto on komea kevätasussaan!