Pueblo, Colorado. Nyt sita ollaan jo taman pyorareissun puolivalissa, tai ehka vahan ylikin. Taalta reitti kaantyy pikkuhiljaa kohti pohjoista.

Pueblo on sellainen Kuopion kokoinen kirkonkyla, eli noin 100 000 asukasta.  Nyt kuuman paivan jalkeen taivas nayttaa silta etta kohta saattaa iskea ukkoskuuro niskaan. Iskekoot pois, mina olen jo onnellisesti motellissa...

Kansasin tasangot jaivat siis taakse, edessa ovat Coloradon vahan viheriaisemmat kummut. Maisema muuttui todellakin vahan vihreammaksi - ainakin valilla - ja kumpuilevammaksi. Ja kaukana horisontissa kohoavat jo Kalliovuoret kuin odottaen...

Maisema on todellakin jo erilainen kuin Kansasissa, missa oli lahinna vain maissi- ja vehnapeltoja. Taalla on autiomaata, sitten vahan vihreampaa autiomaata ruohopehkoineen, kaktuksia, kukkia... Kuivuneita joen uomia.

 

Silla kuivaa taalla on. Ja melkoisen autiota. Amerikkaa vaivaa sama ilmio kuin Suomeakin, eli pienet kylat tahtovat kuihtua olemattomiin. Tanaankin nain monta pienta kylaa,  joista kaupat ja huoltomasemat olivat jo kadonneet. Vain rapistuneet rakennukset ja mainostaulut olivat jaljella. Preeriakoira sai vipeltaa rauhassa kylan lapi, kun muita elavia olentoja ei nakopiirissa ollut kuin yksi vasynyt pyorailija istumassa penkilla. Ja piikkipensaat pyorivat tuulessa tien yli.

Kylla. Se oli kuin elokuvista.

Meksikon vaikutus nakyy taalla vahvasti: meksikolaisia ihmisia on paljon, espanjaa kuuluu joka kaanteesta, taco-belleja on yhta paljon kuin macdonaldseja. Toissapaivana olin syomassa eraassa meksikolaisessa ravintolassa ja juttelin sen tarjoilijan kanssa; han on ollut toissa USAssa jo kuusi vuotta, mutta vielakaan ei englannin kieli hanelta luonnistu. No mitas, kun kaikki tyokaverit puhuvat espanjaa...

Viime paivat ovat olleet hikisia taipaleita. Kun lampotila on luotettavien lahteiden (=paikallislehdet) mukaan noin 101 Fahrenheitia, mika on 38 astetta celsiusta, se tietaa sita etta hyvin tarkenee. Onneksi on vahan tuullut - seka edesta, takaa etta sivusta -, se on helpottanut oloa.

Mutta joskus on silti niin kuuma etta ihan naurattaa. Esimerkiksi silloin, kun olin pitanyt valipalataukoa eraalla huoltoasemalla ja juonut noin kolme jaateeta putkeen, ja lahdin sitten jatkamaan matkaa: pyoran satula oli niin tulinen, etta tuntui kuin olisi kuumalle hellalle istunut. Tai kun motellin oven kadensija oli iltapaivan auringossa kuumunut niin, etten tahtonut saada paljain kasin sita auki.

Kuumuutta valttaakseni olen viime paivina lahtenyt pyorailemaan jo auringonnousun aikoihin, eli noin kuuden hujakoilla. Silloin on mukavan viileaa pyorailla pari tuntia, ennen kuin kymmenen jalkeen alkaa aurinko taas porata kyparaan reikaa. Kahdelta iltapaivalla eli noin kahdeksan tunnin sitkuttamisen jalkeen olen yleensa etsiytynyt johonkin motelliin ja sen ilmastoituun huoneeseen toipumaan paivan rasituksista. Ajatus siita, etta hikisen paivan jalkeen pystyttaisin hikisen teltan ja hikoilisin siella iltapaivan hiostuttavat tunnit... eiiiiiii kiitos. Palajan telttaelamaan sitten kun olen Kalliovuorten viileydessa - tai kun rahat loppuu.